Onnea FT, dosentti Timo Ylimaunu!
Oulun Historiaseuraa myöntää vuoden 2025 Olaus Magnus palkinnon dosentti Timo Ylimaunulle, joka toimii arkeologian yliopistonlehtorina Oulun yliopiston historia-, kulttuuri- ja viestintätieteissä. Hänen tieteellinen mielenkiintonsa kohdistuu historialliseen arkeologiaan, erityisesti kaupunkiarkeologiaan, vaikeaan ja konfliktiseen kulttuuriperintöön sekä menneisyyden muistamisen tapoihin.
Väitöskirjassaan Aittakylästä kaupungiksi – arkeologinen tutkimus Tornion kaupungistumisesta 18. vuosisadan loppuun mennessä (2007) Ylimaunu tarkasteli varhaismodernin pohjoissuomalaisen kaupungin muodostumista metodologisesti innovatiivisella tavalla. Tutkimus osoitti arkeologisen aineiston analyyttisen potentiaalin sekä sen kyvyn problematisoida ja täydentää alueen historiankirjoituksessa vallitsevia tulkintaperinteitä. Samalla Ylimaunu toi näkyviin pohjoissuomalaisten kaupunkilaisten arjen, kulutusvalinnat ja sosiaaliset verkostot, joiden jälkiä aineisto kantaa. Hän on osallistunut myös Oulun kaupunkiarkeologisiin tutkimuksiin.
Timo Ylimaunu on laaja-alaisesti verkottunut tutkija, jonka työ kiinnittyy pohjoisen alueen arkeologiaan ja kulttuuriperintöön. Hän on osallistunut useisiin kansainvälisiin tutkimusverkostoihin, toiminut maailman laajuisesti merkittävimmän historiallisen arkeologisen tiedeseuran Society for Historical Archaeologyn hallituksessa ja on samalla keskeinen toimija kotimaisessa arkeologisessa keskustelussa.
Ylimaunun pitkän opettajauran aikana on Oulun yliopistossa hänen ohjauksessaan valmistunut kymmeniä arkeologian pro gradu -töitä ja lukuisia väitöskirjoja. Niissä on tarkasteltu erityisesti pohjoista elinympäristöä, sen muistomerkkejä ja kulttuuriperintöä sekä paikallisyhteisöjen muistamisen tapoja. Ylimaunun merkittäviin ansioihin kuuluu myös uuden pohjoisen arkeologian tutkijasukupolven kouluttaminen.
Timo Ylimaunu on työllään osoittanut, että historiantutkimus voi yhtä aikaa olla sekä paikallishistoriallisesti kiinnostavaa että tieteellisesti kunnianhimoista ja innovatiivista.
Olaus Magnus -palkinto myönnetään yksityiselle henkilölle tai yhteisölle, jonka toiminnan voidaan katsoa edesauttaneen erityisellä tavalla sekä historian harrastusta ja tutkimusta Pohjois-Suomessa että Pohjois-Suomeen ja Pohjoiskalottiin kohdistuvaa historiantutkimusta.
Oulun Historiaseura toivottaa kaikki tervetulleiksi yleisöluennolle 11.3.2026 klo 18 alkaen Oulu-opistolle. FT, dos. Timo Ylimaunu luennoi aiheesta "Kokemuksia ja muistumia siirtolaisuudesta Kemijoen varresta 1800-luvun lopulta 1900-luvulle".